Tutkailin blogilistoja ja tajusin, että muotiblogeille tuntuu olevan kysyntää. Fashion is my passion fruit ei ole muotiblogi.
Kuulin kaksi viikkoa takaperin Harmajan kappaleen Sydäntalvella ja se sai oloni nostalgiseksi. Kuulin tuon kappaleen eilen uudelleen ja olen kuunnellut sitä pian 100 toistokertaa. Tunnen nostalgian kasvavan.
Tässä viisi vuotta vanha kirjoitukseni, joka on mitä mainioin tapa polkaista mopo käyntiin.
”Kauniina kesäaamuna syntyi tyttö nimeltä Loviisa. Jos totta puhutaan, Loviisa vakiintui tytön nimeksi vasta hieman myöhemmin. Aluksi häntä kutsuttiin Lapseksi tai Ihanaksi. Vuosia tyttö eli Loviisana. Seitsemän vuoden ja 31 päivän jälkeen joku keksi kutsua häntä Liisaksi. Nykyisin kaikki tuntevat hänet Liisana. Paitsi isovanhemmat. Heille hän on aina Loviisa. Liisa pitää molemmista nimistä. On vain muutamia nimiä, jotka Liisa haluaisi itselleen enemmän. Jani nimestä Liisa on aina pitänyt.
Liisalla on ystäviä. Hänellä on piirteitä, joista muut ihmiset pitävät. Liisa osaa piirtää ja laulaa. Silloin kun Liisa ei laula, hän osaa kuunnella. Joskus Liisa on hiljaa monta tuntia putkeen.
Laulajana Liisa on niin hyvä, että hän kertoo kaiken laulaen. Liisa on tullut tunnetuksi tavastaan kertoa suru-uutiset iloisesti rallatellen. Liisa on ollut puhujana hautajaisissa.
Syksyistä Liisa pitää. Silloin hän laulaa enemmän kuin talvisin tai keväisin. Myös kesäisin Liisa laulaa paljon, muttei yhtä paljon kuin syksyisin. Liisan jalat eivät pidä kumisaappaista. Joskus Liisa tahtoisi vaihtaa jalkoja ystäviensä kanssa. Lätäköissä hyppiminen olisi niin mainiota kuivin jaloin. Liisa on anellut.
Liisa ei pidä myrkyistä. Hän välttelee luurankoja. Joskus Liisalle tulee kova jano ja hän saattaa juoda jotain pyörryttävää. Liisa sanoo sitä karusellijuomaksi.
Tänään Liisa tapasi pojan nimeltä Jani. Hän lauloi kauniimmin kuin koskaan ja Jani taisi pitää Liisan äänestä. Tänään Liisa on ollut onnellinen. Janikin nauroi ja tunsi kummia juttuja. Liisan mielestä Janin ulkomuodossa oli jotain laulattavaa. Janikin olisi tahtonut laulaa. Hän päätti säästää sen huomiseen. Huomenna Jani ja Liisa juovat karusellijuomaa. Heidän toisiinsa luomat katseet kestävät kauemmin kuin tänään.”
torstai, 19. maaliskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti